Kuopion kansalaisopisto

Laulu, piano tai vapaasäestys syksy

Oletko kiinnostunut laulamisesta tai pianon soitosta ja vapaasäestyksestä?

Kurssin sisältö
Musiikin yksilöopetuksessa saat henkilökohtaista ohjausta laulussa, pianonsoitossa tai vapaasäestyksessä omien toiveidesi ja tavoitteidesi mukaan. Opetus etenee yksilöllisesti ja huomioi oppilaan taitotason, iän ja musiikillisen taustan. Tunnilla voidaan keskittyä esimerkiksi laulutekniikkaan, äänenkäyttöön, pianonsoiton perusteisiin, säestystaitoihin, nuotinlukuun tai itselle mieluiseen ohjelmistoon. Yksilöopetus tarjoaa rauhallisen ja kannustavan ympäristön oppimiseen ja kehittymiseen. Opetus toteutetaan yksilöopetuksena, 20 minuuttia kerrallaan.

Kohderyhmä
Kurssi sopii kaikenikäisille lapsille, nuorille ja aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita laulamisesta, pianon soitosta tai vapaasäestyksestä. 

Lähtötaso

Mukaan ovat tervetulleita sekä aloittelijat että aiemmin musiikkia harrastaneet.

Välineet
Pianonsoittoa ja vapaasäestystä opiskelevilla on hyvä olla mahdollisuus harjoitella myös kotona pianolla tai kosketinsoittimella. 

Huomioitavaa
Kurssista ei myönnetä alennuksia. Opettaja sopii opetusajat puhelimitse ennen kurssin alkua.

Location

Kaavi, Kirkonkylän koulu, monitoimiluokka, B-ovi
Kaavintie 24 A
73600 KAAVI