Jääkiekkokaukalot ja luistelualueet
Yksi Kuopion näkyvimmistä luistinradoista on joka vuosi Kallaveden jäälle matkustajasataman ja Väinölänniemen maisemiin jäädytettävä Finland Ice Marathon -rata. Pituutta rantaviivaa myöten kiemurtelevalla radalla on muutamasta kilometristä yli kymmeneen kilometriin. Kevättalvella Finland Ice Marathon -kisojen aikaan radalla luistelevat myös kaikki kuopiolaiset koululaiset. Jääkiekkokaukalot ja luistelualueet: Suurin osa jo alkutalvesta käytössä olevista luistelualueista sijaitsee koulujen kentillä ja lähiliikunta-alueilla eri puolilla kaupunkia. Lippumäessä, Kuopionlahdella, Keskuskentällä, Koulupuistossa on omat alueet kiekkoilijoille ja luistelijoille. Karttulan luistinradat ja -kaukalot sijaitsevat kirkonkylässä sekä Kemppaanmäen ja Pihkainmäen kouluilla. Nilsiässä Tahkovuoren lähiliikuntapaikalla on uusi luistinrata, kentän auki ollessa valot palavat klo 6-22. Verkkosivuilta voi seurata päivitettyä jäätilannetta.
Palvelut
Liikuntapaikat ja vapaa-ajan tilat
Kuopiossa voi harrastaa monipuolista liikuntaa. Löytyy 2 uimahallia, jäähalli, 2 monitoimihallia ja monia muita tiloja liikkumiseen.