Soisalo-opisto
Suomen kieltä hitaasti edeten, jatko, Joroinen
Ensimmäinen kokoontumiskerta on tiistaina 23.9.2025!
Suomen kieltä jo vähän opiskelleille.
Jatketaan suomen kielen alkeiden opettelua hitaasti edeten.
Kerrataan alussa ja vahvistetaan jo aiemmin opittua (itsestä kertominen, numerot, sää, perhe, koti, värit, vaatteet, asiointi lääkärissä, kaupassa, apteekissa).
Harjoitellaan dialogien, videopätkien ja lyhyiden tekstien avulla. Puhumisen lisäksi harjoitellaan myös kirjoittamista, lukemista ja kuullun ymmärtämistä.
Laajennetaan sanavarastoa ja harjoitellaan puhumista uusissa asiointitilanteissa (pankki, teleoperaattori, korjaamo, matkustusvälineet, virastot, työelämä) kurssilaisten tarpeiden mukaan.
Kielitaitovaatimustaso: A1.
Kurssilla käytetään opettajan tekemää oppimateriaalia.