Iisalmen kansalaisopisto

Iisalmen Kalevalakuoro

Ihastu naiskuorolauluun!

Iisalmen Kalevalakuoro on naiskuoro, jossa harjoitellaan ja konsertoidaan aktiivisesti ja monipuolisesti. Kuoron ohjelmistossa on moniäänistä laulumusiikkia nykymusiikista vanhempaan, kevyemmästä perinteiseen kuoromusiikkiin. 

Tule rohkeasti seuraamaan harjoituksia ja tutustumaan toimintaamme lukukauden alkaessa ennen sitovaa ilmoittautumista. Kuoronjohtaja laulattaa uudet laulajat ennen kuoroon liittymistä.

Seuraa tarkempaa tiedotusta kuoron Facebookissa ja Instagramissa.

Syksyllä tehty ilmoittautuminen varaa sinulle paikan myös kevätkaudeksi.

Sijainti

Kauppis-Heikin koulu
Peltosalmentie 11
74510 Peltosalmi

Siilinjärven kansalaisopisto

Ikääntyvien yliopiston luennot, kevät

Luennot ovat maksuttomia ja niille on vapaapääsy. Kaikki luennot ovat ns. etäluentoja ja ne toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopiston Ikääntyvien yliopiston kanssa. Luennot näytetään seurakuntatalon Valo-salissa. Ilmoittautuminen luennoille ei ole pakollista, mutta suosittelemme sitä, jotta mahdollisista äkillisistä muutoksista saadaan tiedotettua nopeasti.
Kansalaisopisto ei voi välittää linkkejä kotikatsomista varten. Jos haluat osallistua luennoille kotikoneeltasi, ilmoittaudu silloin suoraan Jyväskylä kesäyliopiston Ikääntyvien yliopistoon. 

Kevään luennot julkaistaan joulukuussa 2025.
Kevät 2026:

11.2. Onko demokratialla aikaa? – Akatemiatutkija, FT Timo Miettinen   
18.2. Aktiivisena vanheneminen ja hyvinvointi – Professori Taina Rantanen, JYU 
4.3. Muisti ja   minuus – tietoisen ja tiedostamattoman merkitys identiteetin   rakentumisessa – FT, psykoterapeutti, tietokirjailija Marja Saarenheimo
11.3. Koneiden sota – droonien uhka ja mahdollisuus – Toimitusjohtaja Jyri Kosola Pathfinder Solutions
25.3. Suomen kieli ja suomalainen ajattelu – Kielentutkija, dosentti Janne Saarikivi  
1.4. Lihasten ja voimaharjoittelun merkitys ja voimaharjoittelun perusperiaatteet – Professori Juha Hulmi, JYU 
8.4. Tekoäly ja vastuullisuus – Yliopistonopettaja, KTT Veikko Halttunen, JYU  
22.4. Suomalaiset naiset liike-elämässä, kulttuurissa, tutkimusmaailmassa ja vaikuttajina  –  Dosentti, johtaja Heli Valtonen, JYU   
29.4. Immuunijärjestelmä:  Kehon oma turvapalvelu 24/7 – Professori emeritus Seppo Meri, HY 

Sijainti

Seurakuntatalo, Valo-sali
Haarahongantie 4
71800 Siilinjärvi

Kuopion kansalaisopisto

Kreikkalaiset tanssit

Tervetuloa kreikkalaisen tanssin kiehtovaan maailmaan! Kurssilla opit helposti lähestyttäviä, yleiskreikkalaisia kansantansseja – niin sanottuja turistitansseja – joiden rytmiin on helppo heittäytyä mukaan, vaikka ilman aiempaa kokemusta. Kurssin edetessä tutustumme myös vaativampiin ja monipuolisempiin tansseihin eri puolilta Kreikkaa.

Tanssit tanssitaan pääosin puoliringissä erilaisissa käsiotteissa, mutta mukaan mahtuu myös muutamia pari- ja soolotansseja, jotka tuovat vaihtelua ja mahdollisuuden itsenäiseen ilmaisuun. Eläväinen kreikkalainen musiikki ja lämmin ryhmähenki tekevät jokaisesta tanssikerrasta hyvän mielen kokemuksen.

Kurssi sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille, eikä aiempaa tanssitaustaa tarvita – riittää, että tulet avoimin mielin ja uteliaana oppimaan uutta. Tule mukaan nauttimaan liikkeestä, rytmistä ja kreikkalaisen kulttuurin ilosta!

Sijainti

Kuopio, Wanha Lumit, tanssisali
Minna Canthin katu 46
70100 Kuopio

Kuopion kansalaisopisto

Streetdance jam kevät

Tanssitunti, jossa pääset opettelemaan helppoja katutanssin askeleita ja lyhyitä tanssisarjoja. Tule nauttimaan tanssinilosta ja hyvästä musiikista.

Tällä kurssilla käy Kaikukortti. Kaikukortin käyttäminen edellyttää ilmoittautumista asiakaspalveluun puhelimitse, puh. 017 184 711 tai käymällä asiakaspalvelussa. Kaikukorttia ei voi käyttää ilmoittautumalla verkkokaupassa.

Sijainti

Kuopio, Puistokartano, B072 Liikuntasali
Puistokatu 20
70110 KUOPIO

Kuopion kansalaisopisto

Tanssiliikuntaa ikivihreitten tahtiin: Seniorit 70+ tanssien liikkeelle! kevät

Tule mukaan tanssimaan helppoja tanssisarjoja rauhallisella tempolla Tunti sopii myös aloittelijoille. 

Tämä kurssi on opintosetelikurssi, jota ei voi maksaa ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssille ovat tervetulleita kaikki, mutta opintosetelialennukseen, 10 €, ovat oikeutettuja eläkeläiset, jotka eivät ole ansiotyössä sekä maahanmuuttajat, joilla on kotikunta Suomessa. Jos olet alle 64-vuotias eläkeläinen, varaudu pyydettäessä todistamaan alennusoikeutesi. 

Sijainti

Kuopio, Suokadun toimintakeskus, liikuntasali
Suokatu 6
70100 KUOPIO

Kuopion kansalaisopisto

Tanssien kesäkuntoon

Helppoja ja monipuolisesti lihaskuntoa edistäviä tanssisarjoja hyödyntäen eri tanssilajeja.

Sijainti

Kuopio, Puistokartano, B061-B072 Liikuntasalit
Puistokatu 20
70110 KUOPIO

Kuopion kansalaisopisto

LeiLa® Lavatanssia Leideille

Nainen, haluaisit tanssimaan mutta pari puuttuu? Tämä kurssi on juuri sinulle. Jäitkö kukkaseksi lavatansseissa? Vietiinkö vierestä tuskastuttavan usein? Oliko tanssikurssilla taas tuplamäärä seuraajia kuin viejiä, joten puolet ajasta meni seisoskellessa? LeiLa®- kurssilla et tarvitse odotella tanssivuoroa! Siellä opit viejän tai seuraajan roolit ja halutessasi vaikka molemmat, Suomessa yleisesti tanssittavissa paritansseissa.                           Tunnille voivat tulla kaikki naiset taitotasosta riippumatta. Kurssilla olemme kaikki tasavertaisia, joten täällä on helppo aloittaa myös viejän rooli.                                                                                                                 Aloitamme helposti omaksuttavista tansseista ja etenemme rauhallisesti taidon karttuessa. Saat kurssilta tanssitaidon lisäksi uusia ystäviä ja iloisen mielen.
Tällä kurssilla käy Kaikukortti. Kaikukortin käyttäminen edellyttää ilmoittautumista asiakaspalveluun puhelimitse, puh. 017 184 711 tai käymällä asiakaspalvelussa. Kaikukorttia ei voi käyttää ilmoittautumalla verkkokaupassa.

Sijainti

Kuopio, Puistokartano, B061-B072 Liikuntasalit
Puistokatu 20
70110 KUOPIO

Kuopion kansalaisopisto

Zumba® B kevät

Zumba-tunneilla tanssiminen on hauskaa ja helppoa. Huomaamatta syke nousee, hiki alkaa virtaamaan ja kalorit palavat. Zumba on helppoa tanssiliikuntaai, jonka musiikki perustuu pääosin latinalaistansseihin. Zumba-tunnilla kaikki saavat tanssia omalla tyylillään ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Tule tunnille joustavissa vaatteissa ja sisäliikuntakengillä. Ota mukaasi myös hikipyyhe ja juomapullo. Huom. Opetuskieli on englanti.

Tällä kurssilla käy Kultsi-hyvinvointituote. Tuotteella maksaminen edellyttää asiointia Puistokartanon asiakaspalvelupisteessä. Materiaalimaksuja ei voi maksaa hyvinvointituotteella. Kurssimaksun maksamiseen käytetään tuotteelle tarkoitettua asiakkaan sovellusta.

Sijainti

Kuopio, Niiralan koulu, tanssisali (B-ovi)
Huuhankatu 2
70600 KUOPIO

Kuopion kansalaisopisto

Zumba® A kevät

Zumba-tunneilla tanssiminen on hauskaa ja helppoa. Huomaamatta syke nousee, hiki alkaa virtaamaan ja kalorit palavat. Zumba on helppoa tanssiliikuntaai, jonka musiikki perustuu pääosin latinalaistansseihin. Zumba-tunnilla kaikki saavat tanssia omalla tyylillään ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Tule tunnille joustavissa vaatteissa ja sisäliikuntakengillä. Ota mukaasi myös hikipyyhe ja juomapullo. Huom. Opetuskieli on englanti.

Tällä kurssilla käy Kaikukortti. Kaikukortin käyttäminen edellyttää ilmoittautumista asiakaspalveluun puhelimitse, puh. 017 184 711 tai käymällä asiakaspalvelussa. Kaikukorttia ei voi käyttää ilmoittautumalla verkkokaupassa.

Sijainti

Kuopio, Lippumäen liikuntahalli, oheisharjoittelutila
Petosentie 8
70820 Kuopio

Kuopion kansalaisopisto

Iloa, ryhtiä ja terveyttä- Seniorit 60+ tanssien liikkeelle! kevät

Tule mukaan tanssimaan helppoja tanssisarjoja perinteisistä  lavatansseista ja lattaritansseista. Tunti sopii myös aloittelijoille. 