Pohjois-Savon hyvinvointialue
Vammaisten päivä- ja työtoiminta
Vammaispalvelut ovat toissijaisia erityispalveluita. Vammaispalvelulain mukaisia palveluja järjestetään vain, jos ensisijaisessa lainsäädännössä (esimerkiksi sosiaalihuoltolaki, terveydenhuoltolaki, vanhuspalvelulaki, varhaiskasvatuslaki, perusopetuslaki) tarkoitetut palvelut eivät ole henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä. Vammainen henkilö voi osallistua päiv…
Vammaispalvelut ovat toissijaisia erityispalveluita. Vammaispalvelulain mukaisia palveluja järjestetään vain, jos ensisijaisessa lainsäädännössä (esimerkiksi sosiaalihuoltolaki, terveydenhuoltolaki, vanhuspalvelulaki, varhaiskasvatuslaki, perusopetuslaki) tarkoitetut palvelut eivät ole henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä.
Vammainen henkilö voi osallistua päivä- ja työtoimintaan, mikäli hän on vanhuuseläkeikää nuorempi ja tarvitsee päivittäistä tukea osallisuuteensa. Toiminnan tarkoitus on tukea vammaisen henkilön sosiaalista vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä toimintakykyä ja omia vahvuuksia.
Mitä on päivätoiminta?
Päivätoiminta on vammaisille henkilöille, jotka eivät voi osallistua työtoimintaan. Päivätoiminta suunnitellaan osallistujan mukaan. Hän voi osallistua toimintaan 1–5 päivänä viikossa. Yleensä yksi kerta on noin 4–6 tuntia.
Päivätoiminta on tavoitteellista. Vammaisen henkilön osallisuutta eli mahdollisuutta toimia ja osallistua arjessa tuetaan toiminnan kautta. Päivätoiminta voi sisältää muun muassa sosiaalisten taitojen harjoittelua, luovaa toimintaa, liikuntaa ja arjentaitoja.
Osallistuja maksaa päivätoiminnasta ruoan ja kahvin. Vammaisella henkilöllä on oikeus saada maksuttomat matkat päivätoimintaan, jos hänellä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän pysty itsenäisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Oikeus matkoihin tuodaan esiin päivätoimintapäätöksellä.
Mitä on työtoiminta?
Työtoiminnan tarkoituksena on tukea kehitysvammaisen henkilön toiminta- ja työkykyä sekä edistää hänen pääsyä työelämään.
Toimi näin
Hae tukea vammaispalveluhakemuksella. Suosittelemme täyttämään lomakkeen OmaSavo-palvelussa. Vaihtoehtoisesti voit täyttää verkkolomakkeen, tulostaa sen ja postittaa asuinkuntasi vammaispalvelukeskukseen.
Varkauden toimintakeskus Savoset
Varkaudessa sijaitseva toimintakeskus Savoset tarjoaa työtoimintaa kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
Yhteystiedot:
Käsityökatu 49, 78210 Varkaus
Näytä palvelupaikka kartallaJuankosken toimintakeskus Hevoshaka
Hevoshaan toimintakeskus tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Kuopion Juankoskella.
Yhteystiedot:
Uudispellontie 2, 73500 Juankoski
Näytä palvelupaikka kartallaRautavaaran toimintakeskus Touhutupa
Touhutupa tarjoaa päivätoimintaa sekä asumisen ohjausta erityistä tukea tarvitseville henkilöille Rautavaaralla.
Yhteystiedot:
Kotitie 4, 73900 Rautavaara
Näytä palvelupaikka kartallaTuusniemen toimintakeskus
Tuusniemen toimintakeskus tarjoaa päivä- ja työtoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Tuusniemellä.
Yhteystiedot:
Keskitie 22, 71200 Tuusniemi
Näytä palvelupaikka kartallaKuopion toimintakeskus Kivelä
Kivelän toimintakeskus tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Kuopion keskustan läheisyydessä.
Yhteystiedot:
Siunauskappelintie 2, 70110 Kuopio
Näytä palvelupaikka kartallaNilsiän toimintakeskus Koivikko
Koivikon toimintakeskus tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Kuopion Nilsiässä.
Yhteystiedot:
Vanhankirkontie 11, 73300 Nilsiä
Näytä palvelupaikka kartallaVammaispalvelukeskus, keskinen alue
Kuopion vammaispalvelukeskukseen kuuluvat Kuopio, Riistavesi, Vehmersalmi, Kaavi, Juankoski, Tuusniemi, Maaninka, Nilsiä, Siilinjärvi ja Karttula.
Yhteystiedot:
Tulliportinkatu 15 H 3.krs, 70100 Kuopio
Isoharjantie 6, rak. S1, 71800 Siilinjärvi
Näytä palvelupaikka kartallaKuopion toimintakeskus Savotalo
Savotalon toimintakeskus tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Kuopion keskustan alueella kahdessa eritoimipisteessä.
Yhteystiedot:
Tulliportinkatu 17 EG, 70100 Kuopio
Näytä palvelupaikka kartallaVammaispalvelukeskus, eteläinen alue
Eteläisen vammaispalvelukeskuksen toiminta-alue on Varkaus, Joroinen, Leppävirta. Suonenjoki, Rautalampi, Tervo ja Vesanto.
Yhteystiedot:
Siilinjärven toimintakeskus Harjamäki
Harjamäen toimintakeskus tarjoaa päivätoimintaa aikuisille erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
Yhteystiedot:
Harjamäenraitti 11, 71800 Siilinjärvi
Näytä palvelupaikka kartallaKeiteleen toimintakeskus Omppu
Toimintakeskus Omppu tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Keiteleellä.
Yhteystiedot:
Mutkatie 11 A, 72600 Keitele
Näytä palvelupaikka kartallaVieremän toimintakeskus
Vieremän toimintakeskuksessa tarjotaan päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
Yhteystiedot:
Petterintie 35, 74200 Vieremä
Näytä palvelupaikka kartallaKiuruveden toimintakeskus Poiju
Poiju tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Kiuruvedellä.
Yhteystiedot:
Lähteentie 12, 74700 Kiuruvesi
Näytä palvelupaikka kartallaSukevan toimintakeskus Pirtti
Toimintakeskus Pirtti tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Sukevan kyläkeskuksella.
Yhteystiedot:
Matarantie 11, 74340 Sukeva
Näytä palvelupaikka kartallaVarkauden toimintakeskus Pihlaja
Varkauden Toimintakeskus Pihlaja tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Varkaudessa.
Yhteystiedot:
Pihlajakuja 19, 78210 Varkaus
Näytä palvelupaikka kartallaIisalmen toimintakeskus Purje
Toimintakeskus Purje tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Iisalmessa.
Yhteystiedot:
Karjalankatu 41, 74120 Iisalmi
Näytä palvelupaikka kartallaVesannon toimintakeskus Vesseli
Vesselin toimintakeskus tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Vesannolla.
Yhteystiedot:
Valokuja 1, 72300 Vesanto
Näytä palvelupaikka kartallaVammaispalvelukeskus, pohjoinen alue
Iisalmessa sijaitseva vammaispalvelukeskuksen toiminta-alue on Iisalmi, Kiuruvesi, Rautavaara, Sonkajärvi, Vieremä, Keitele, Pielavesi ja Lapinlahti.
Yhteystiedot:
Riistakatu 23, 74120 Iisalmi
Näytä palvelupaikka kartallaSuonenjoen toimintakeskus Jokipolku
Toimintakeskus tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
Yhteystiedot:
Sairaalapolku 3, 77600 Suonenjoki
Näytä palvelupaikka kartallaLeppävirran toimintakeskus Suvanto
Leppävirran Toimintakeskus Suvanto tarjoaa päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Leppävirralla.
Yhteystiedot:
Savonkatu 17 A, 79100 Leppävirta
Näytä palvelupaikka kartallaLapinlahden toimintakeskus Jussinpiha
Jussinpihan toimintakeskus tarjoaa kehitysvammaisille asiakkaille päivä- ja työtoimintaa yksilölliset tarpeet huomioiden.
Yhteystiedot:
Juhani Ahontie 8, 73100 Lapinlahti
Näytä palvelupaikka kartalla
Sosiaalipalvelujen digitaaliset lomakkeet – vaatii tunnistautumisen
Palvelussa voit täyttää ja lähettää digitaalisia lomakkeita sosiaalihuollon ammattilaiselle.
Keiteleen toimintakeskus Omppu
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358443899715Ohjaajat+358407584970Ohjaajat+358407439358Iisalmen toimintakeskus Purje
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358444610344Palveluvastaava+358406724871Ohjaajat+358405434913Sukevan toimintakeskus Pirtti
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358444610373Palveluvastaava+358405903995Ohjaajat+358401601928Ohjaajat+358401806877Ohjaajat+358407126732Nilsiän toimintakeskus Koivikko
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358503899462Ohjaajat+358503899465Ohjaajat+358503899466Rautavaaran toimintakeskus Touhutupa
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358444610344Palveluvastaava+358406724781Ohjaajat+358408608175Ohjaajat+358444525756Varkauden toimintakeskus Pihlaja
Toimintakeskus Pihlajan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358503899480Ohjaajat+358503899482Ohjaajat+358503899481Kuopion toimintakeskus Savotalo
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358447183285Palveluvastaava+358447181465Ohjaajat+358447181122Juankosken toimintakeskus Hevoshaka
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358503899462Ohjaajat+358447188995Kiuruveden toimintakeskus Poiju
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+35844610373Palveluvastaava+358405903995Ohjaajat+358403539813Ohjaajat+358403560216Varkauden toimintakeskus Savoset
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358503899480Työvalmentajat kokoonpanopuoli+358443899610Työvalmentajat kokoonpanopuoli+358443899835Työvalmentajat puupuoli+358503899381Työvalmentajat puupuoli+358503899379Työvalmentajat keittiö+358503899470Leppävirran toimintakeskus Suvanto
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358503899480Ohjaajat+358447684539Ohjaajat+358447975155Ohjaajat+358447906081Lapinlahden toimintakeskus Jussinpiha
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358444610265Työtoiminta, jakelu- ja opetuskeittiö, kädentaidot+358404883541Työtoiminta, kiinteistö- ja puutyöt+358404883080Päivätoiminta+358404883675Päivätoiminta+358404883536Siilinjärven toimintakeskus Harjamäki
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358443899700Päivätoiminta ohjaajat+358447402629Avotyön ohjaaja+358447402633Vesannon toimintakeskus Vesseli
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358443899715Ohjaajat+358407143306Kuopion toimintakeskus Kivelä
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358447183285Palveluvastaava+358447181465Ohjaajat+358447183296Tuusniemen toimintakeskus
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358503899462Ohjaajat+358405403307Vieremän toimintakeskus
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Palveluesihenkilö+358444610373Palveluvastaava+358405903995Ohjaajat+358403584963Ohjaajat+358405498971Suonenjoen toimintakeskus Jokipolku
Toimintakeskuksen henkilökunnan puhelinyhteystiedot.
Ohjaajat+358447581558Palveluesihenkilö+358503899472Kotiin annettavat palvelut
Vammaisten kotiin annettavien palvelujen puhelinasiointi.
johtava sosiaalityöntekijä, kotiin annettavat palvelut+358447171434Lasten ja nuorten palvelut sekä omaishoito
Alle 23-vuotiaiden vammaispalvelut, mukaan lukien asumisen tuki, sekä omaishoidon tuen palvelut.
johtava sosiaalityöntekijä, lasten ja nuorten palvelut sekä omaishoito+358447172351Asumisen tuki
Vammaisten asumisen tuen puhelinasiointi.
johtava sosiaalityöntekijä, asumisen tuki+358447209049