Yhteisöllisyys, vaikuttaminen ja sosiaaliset suhteet

Onko lähelläsi ihmisiä, joiden kanssa voit jutella? Koetko yksinäisyyttä?

Yksinäisyyden tunteidesi kanssa ei tarvitse olla yksin, ja avun pyytäminen on vahvuutta. Puhuminen luotettavan henkilön tai ammattilaisen kanssa voi olla tärkeä askel eteenpäin. Yksinäisyyden jakaminen keventää taakkaa ja voi johtaa uusiin yhteyksiin ja tukeen.

Haluaisitko kuulua johonkin yhteisöön tai ryhmään? Tai haluaisitko osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon?

Osallisuus tarkoittaa mahdollisuutta elää omannäköistä elämää ja tehdä siihen liittyviä valintoja. Se tarkoittaa myös kuulumista itselle tärkeisiin ryhmiin sekä yhdessä tekemistä, yhteisestä hyvästä nauttimista ja osallistumista yhteisen hyvän tuottamiseen.
Lisäksi se tarkoittaa vaikuttamista itselle tärkeisiin asioihin.

Palvelupolku: Yksinäisyys

Selvitä tilanteesi

Yksinäisyys on tunne eristyneisyydestä tai merkityksellisten ihmissuhteiden puutteesta. Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi myös muiden seurassa.

Yksinäisyyden taustalla voi olla esimerkiksi elämänmuutoksia, ujoutta tai vaikeuksia solmia uusia ihmissuhteita. Yksinäisyyden kokemus ei katso ikää tai taustaa – se voi tulla osaksi kenen tahansa elämää. On tärkeää tunnistaa, voiko esimerkiksi ahdistuksen tai masennuksen taustalla olla yksinäisyyden kokemusta. 

Alla olevan testin avulla voit pohtia, miten yksinäisyys mahdollisesti vaikuttaa juuri sinuun.

Yksinäisyyden omahoito-ohjelmat

Voit myös saada tietoa ja tukea alla olevien omahoito -ohjelmien ja -menetelmien tuella.

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Jotta ihminen kasvaisi eheäksi, hän tarvitsee sekä fyysistä että psyykkistä läheisyyttä. Toisaalta ihminen tarvitsee myös yksinoloa, jotta hänestä tulisi itsenäinen, riippumaton ja henkisesti vahva ihminen. Yksinäisyys ja yksinolo on syytä erottaa toisistaan. Jokainen tarvitsee joskus yksinoloa, mutta yksinäisyyden kokemukset satuttavat.

Lapset ja nuoret

Yksinäisyydeltä suojaavat hyvät sosiaaliset taidot ja itsesäätelytaidot, jotka kehittyvät varhaislapsuudesta alkaen perimän ja kasvuympäristön yhteisvaikutuksesta. Taitoja voi kuitenkin sekä itsenäisesti että ammattilaisten ja erilaisten ohjelmien avulla harjoitella myös myöhemmin elämässä.

Joskus kaverisuhteiden muodostaminen voi olla vaikeaa, tai kaverisuhteissa tulla mutkia matkaan. Kaverisuhteiden luominen ja ylläpitäminen edellyttää ihmissuhdetaitoja.

Apua yksinäisyyteen opiskeluarjessa.

Aikuiset

Mielenterveystalon yksinäisyyden omahoito-ohjelma.

HelsinkiMission tehtäväkirja yksinäisyyden lievittämiseen.

Mielen hyvinvointiin liittyvistä asioista lisätietoja.

Huoli yksinäisyydestä?

Älä jää yksin – yksinäisyyteen on olemassa apua. Tutustu palveluihin, jotka voivat tarjota kuuntelua ja keskusteluapua. Puhuminen luotettavan henkilön tai ammattilaisen kanssa voi olla tärkeä askel eteenpäin. Yksinäisyyden jakaminen keventää taakkaa ja voi johtaa uusiin yhteyksiin ja tukeen.

Yksinäisyys voi tuntua monella eri tavalla ja sen kokemus voi vaihdella ihmisestä toiseen. Yksinäisyyden kokemus voi tuoda mukanaan syvän surun ja alakuloisuuden tunteen tai siihen voi liittyä ahdistuksen ja pelon tunteita. Ihminen saattaa alkaa kyseenalaistaa omaa arvoaan ja tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Yksinäisyys voi saada ihmisen tuntemaan, että hän on erillään muista eikä kuulu mihinkään.

Keskusteluapua aikuisille

Yksinäisyyden tunteen voi ottaa puheeksi

Keskusteluapua yksinäisyyteen liittyen

Palveluhaku

Voit etsiä palveluja sanahaulla tai suodattaa tuloksia kunnan, teeman tai kohderyhmän mukaan. Lisäksi voit valita vain maksuttomat tai vain digitaaliset palvelut.

Hakutulokset