Vieremän toimintakeskus
Vieremän toimintakeskuksessa tarjotaan kuntouttavaa ja yksilöllistä asiakkaan omiin tarpeisiin sopivaa mielekästä toimintaa viitenä päivänä viikossa erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
Toimintakeskuksessa on kaksi ohjaajaa, jotka työskentelevät asiakkaiden kanssa. Ohjaajat ovat koulutuksiltaan lähihoitajia.
Toiminta koostuu asiakkaan elämänhallintaa tukevista toiminnoista. Esimerkiksi sosiaalisista ryhmätilanteista (pelit, askartelu), leipomisesta, liikunnasta ja käsitöistä. Ohjaajat huolehtivat myös asiakkaiden perushoidosta päivän aikana.
Tärkeimpänä tavoitteena on asiakkaiden aktivointi ohjattuun toimintaan sekä omatoimisuuden tukeminen ja siihen kannustaminen.
Käytämme vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä.
Päivätoiminnassa kannustetaan asiakasta omien ideoiden esilletuomisessa, joita toteutamme mahdollisuuksien mukaan.
Käyntiosoite
Palvelut
Vammaisten päivä- ja työtoiminta
Päivä- ja työtoiminta tukevat itsenäistä selviytymistä, edistää ihmissuhteita ja tarjoaa mielekästä tekemistä.